Pelitieto.net


Roolipelit

Roolipelit: yksin ja yhdessä pelatut fantasiamaailmat

© Jaakko Stenros, 2009

Tietokoneroolipelien keskiössä on hahmon pelaaminen kuvitteellisessa maailmassa. Hahmo on pelaajan lähettiläs pelin maailmassa, ikään kuin linssi, jonka kautta pelimaailmaa tarkastellaan. Toisin kuin muissa pelityypeissä, tämä avatar kuitenkin muuttuu ja kehittyy pelin aikana. Roolipelit syntyivät 1970-luvulla Dungeons & Dragons -tyyppisten pöydän ympärillä pelattavien seuraroolipelien innoittamana. Pitkään tietokoneroolipelejä pelattiin lähinnä yksin, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana moninpelattavat verkkoroolipelit ovat yleistyneet.

Roolipelien erityispiirteet

Tietokoneroolipelit ovat pelien genre, jota yhdistää ajatus siitä, että pelattava hahmo, pelaajan avatar pelimaailmassa, voi kehittyä ja muuttua pelin edetessä. Roolipeleissä simuloidaan fantastista maailmaa, jossa hahmo liikkuu. Tällä maailmalla ja pelaajan toimilla on vaikutusta paitsi maailmaan ja juoneen, myös hahmoon itseensä.

Hahmonluontityökalu Fallout Tactics -pleissä. Kuva Wikipediasta.

Hahmonluontityökalu Fallout Tactics -pelissä. Kuva Wikipediasta.

Tämä hahmon kehitys heijastuu pelimekaniikkaan tavalla jolla on oikeasti vaikutusta pelin pelaamiseen. Peliä aloittaessa pelaaja tyypillisesti luo hahmonsa (esimerkiksi valitsemalla tarjolla olevista hahmokategorioista, kuten örkeistä ja haltioista) ja hahmolla on tietyt numeeriset perusominaisuudet (voimakkuus, ketteryys ja niin edelleen). Nämä ominaisuudet vaikuttavat siihen mitä hahmo kykenee pelissä tekemään ja kuinka hyvin. Pelin edetessä hahmo kartuttaa kokemustaan ja oppii uusia asioita – ja tämä heijastuu pelimekaniikkaan parantamalla näitä perusominaisuuksia. Pelimekaniikassa hahmo myös siirtyy pikkuhiljaa aina tasolta seuraavalle (”levelöi”) ja pelin haastavuus lisääntyy hahmojen kehittyessä.

Monesti myös hahmon sisäisen maailman mallintaminen – kokonaisen persoonan simuloiminen, hahmoon eläytyminen, eli siis roolin pelaaminen – on osa tätä pelaamista. Tämä eläytyvä roolipelaaminen ei ole koodattu peliin itseensä, vaan se on pelaajan tapa lähestyä ja pelata peliä. Yksinpeleissä eläytyminen on harvinaisempaa ja pelaaja voi itse päättää kuinka paljon hän pelaa rooliaan. Moninpelattavissa roolipeleissä on määriteltävä peliryhmän tasolla kuinka suuri merkitys eläytyvällä roolipelaamisella on.

Roolipelien tyypit ja niiden syntyhistoria

Dungeons & Dragonsin ensimmäinen versio vuodelta 1974. Kuva Wikipediasta.

Dungeons & Dragonsin ensimmäinen versio vuodelta 1974. Kuva Wikipediasta.

Roolipelit voidaan karkeasti jakaa kolmeen luokkaan: pöytäroolipeleihin, tietokoneroolipeleihin ja liveroolipeleihin. Yleisesti ottaen roolipelien historian lasketaan alkavan vuonna 1974, jolloin ilmestyi Dungeons & Dragons -pelin ensimmäinen versio. D&D syntyi, kun kartanoloisella pelilaudalla miniatyyreillä pelattavista sotastrategiapeleistä tehtiin Taru sormusten herrasta -kirjan innoittama fantasiaversio, ja huomio siirtyi suurten kasvottomien joukko-osastojen liikuttelusta joukkojen komentajan persoonallisuuden simulointiin. D&D poiki lukuisia jäljittelijöitä ja kilpailijoita luoden pöytäroolipelien genren. Näissä joukko pelaajia kokoontuu yhteen pelinjohtajan johdolla. Jokaisella pelaajalla on oma hahmonsa, jonka tekemisistä hän päättää. Sääntömekaniikat tarjoavat tapoja ratkaista konfliktitilanteet ja noppia käytetään usein tuomaan satunnaisuutta.

Tietokoneroolipelien synty ajoittuu 70-luvun jälkipuoliskolle. Seikkailupelien yhteydessä käsitellyt ADVENT ja erityisesti Zork ovat keskeisiä lähtökohtia myös roolipeleille, sillä niissä yhdistyivät virtuaalimaailma ja mahdollisuus tutkia sitä. Kun avatarista tuli muuttuva ja kehittyvä hahmo, tietokoneroolipelien peruselementit olivat koossa. Nämä varhaiset tekstiseikkailut saivat 80-luvulla rinnalleen Rogue-tyyppiset roolipelit, joissa pelimaailma piirtyy ruudulle kirjasimilla. Yksinkertaisesta estetiikastaan huolimatta näitä pelejä pelataan yhä, ja erityisesti Nethack (ensimmäinen versio vuodelta 1987) on saavuttanut klassikkopelin aseman.

Kuvakaappaus Nethackistä. Kuva Wikipediasta.

Kuvakaappaus Nethackistä. Kuva Wikipediasta.

Roolipelien kolmas päämuoto, liveroolipelit eli larpit, syntyivät 80-luvun alussa. Näissä peleissä pelaajat pukeutuvat rooliensa mukaan ja eläytyvät hahmoihinsa kehollisesti. Larppien varhaishistoria on hämärän peitossa, sillä tämä pelaamisen tapa on keksitty eri puolilla maailmaa yksittäisten peliporukoiden ponkaistua pystyyn pöytänsä ympäriltä ja suunnattua metsään. Ensimmäiset suositut kaupalliset larppisäännöt julkaistiinkin vasta 90-luvulla kun vampyyripöytäroolipeli Vampire: The Masqueraden liveroolipelisäännöt ilmestyivät (The Masquerade, 1993).

Suomeen pöytäroolipelit saapuivat 70-luvun lopulla Yhdysvalloista palaavien vaihto-oppilaiden mukana. Larppaaminen käynnistyi noin 10 vuotta myöhemmin. Tietokoneroolipelit saapuivat 80-luvulla muiden digitaalisten pelien mukana.

Tietokoneroolipelit nykyään

Yksinpelattavien tietokoneroolipelien muoto on kehittynyt vuosikymmenten aikana. Nykyään oleellisia piirteitä ovat pelaajan kontrolli hahmonsa suhteen (hahmo luodaan ennen pelaamisen aloittamista) ja hahmon kehityksen hallinta (pelaaja päättää mitä ominaisuuksia kokemuspisteillä ostetaan). Myös pelimaailmat ovat kehittyneet vuorovaikutteisemmaksi.

Ilmestyessään Ultima IV uudisti roolipelaamista rajusti. Kuva Wikipediasta.

Ilmestyessään Ultima IV uudisti roolipelaamista rajusti. Kuvakaappaus Commodore 64:n versiosta. Kuva Wikipediasta.

Ultima-pelien sarja heijastaa hyvin kehitystä: ensimmäinen peli julkaistiin vuonna 1980 ja kriitikot pitivät siitä heti. Suurempi suosio odotti itseään kolmanteen osaan saakka, mutta sen jälkeen pelien suunnittelija Richard Garriottia on pidetty tietokoneroolipelien guruna. Ultima IV: Quest of the Avatar (1985) oli monella tapaa käännekohta: Peli oli ensimmäinen ”vapaa” roolipeli, jossa pelaaja saattoi oikeasti päättää mitä tekee. Myös sisältö oli filosofisempi, eikä keskiössä ollut enää ainoastaan taisteleminen. Myös perinteinen mustavalkoinen hyvä-paha -kahtiajako väistyi monimutkaisemman hyvejärjestelmän tieltä. Pelimaailma oli kehittynyt monipuolisemmaksi ja hahmon oli mm. keskusteltava useiden pelimaailman henkilöiden kanssa selvittääkseen seikkailun. Peli oli hitti. Sittemmin Ultima-nimen alla on julkaistu yli 15 peliä, viimeisimpänä Ultima Online -verkkoroolipelin laajennusosa Kingdom Reborn (2007).

GTA-sarja on popularisoinut ajattelua pelimaailmasta hiekkalaatikkona. Kuve Wikipediasta.

GTA-sarja on popularisoinut ajattelua pelimaailmasta hiekkalaatikkona. Kuve Wikipediasta.

Varhaisissa peleissä pelaajan toimilla oli vain vähän todellista vaikutusta pelin etenemiseen. Pelaajalla oli vain illuusio vaikutuksesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pelimaailmat ovat kehittyneet ”hiekkalaatikoiksi”, joissa pelaajat voivat hahmoillaan temmeltää. Esimerkiksi Grand Theft Auto: San Andreas (2004) tarjoaa pelaajalle kokonaisen fiktiivisen kaupungin leikkikentäkseen – joskin pelaajahahmo on aina sama jengiläinen.

Edelleenkään kaikki pelaajan valinnat eivät ole merkityksellisiä pelin etenemisen kannalta, mutta pelaajan toimilla on yhä suurempi vaikutus pelien etenemiseen. Esimerkiksi Star Wars: Knights of the Old Republic (2003) on peli, jossa pelaajan valinnat vaikuttavat siihen kehittyykö hahmosta hyvä jedi-ritari vai paha sith-lordi – ja tämä taas vaikuttaa siihen kuinka sivuhahmot suhtautuvat päähenkilöön.

Tietokoneroolipelien perusrakenteeseen vakiintuivat vuosien varrella myös tehtävät (eng. quest). Peli etenee siten, että pelaajahahmo ottaa vastaan tehtäviä, joita voi olla useita kesken samaan aikaan. Eri hahmotyypit voivat hoitaa tehtäviä eri taidoilla: sama ongelma saattaa olla ratkaistavissa niin diplomatialla kuin väkivallalla. Nämä tehtävät ohjaavat tarinan etenemistä pelin maailmassa. Esimerkiksi Fallout (1997) on saanut paljon kiitosta tehtävärakenteestaan.

Taistelemisella on aina ollut merkittävä asema roolipeleissä. Hahmon ominaisuuksien kehittämisessä on usein tärkeintä erityisen taisteluvalmiuden parantaminen. Taisteluiden lopputulos määrittyy hahmon ominaisuuksien, pelaajan nopeuden ja taitojen, sekä satunnaistekijöiden seurauksena. Varhaisissa peleissä taisteleminen oli vuoropohjaista (hahmot toimivat vuorotellen), sittemmin tosiaikaisuus yleistyi (peli etenee reaaliajassa ja odottelemaan jäävän pelaajan hahmolle käy huonosti). Nämä mallit voi myös yhdistää mm. siten, että vuoron siirto tulee tehdä tietyn aikarajan sisällä tai tosiaikaisessa järjestelmässä yksittäisille toiminnoille määritellään kesto.

Moninpelattavat verkkoroolipelit

Moninpelattavat verkkoroolipelit (englanniksi MMORPG, eli massively multiplayer online role-playing game) alkoivat houkutella pelaajia 90-luvun jälkipuoliskolla. Meridian 59 (1996) oli ensimmäinen internetissä pelattava 3D-grafiikalla toteutettu roolipeli. Sen jälkeen verkkoroolipelien suosio on kasvanut kasvamistaan. EverQuest (1999) keräsi noin puoli miljoonaa pelaajaa, erityisesti Aasiassa suosittu Lineage (1998) parhaimmillaan yli kolme miljoonaa ja World of Warcraft (2004) jo yli 11 miljoonaa.

World of Warcraft. Kuva Wikipediasta.

World of Warcraft. Kuva Wikipediasta.

Verkkoroolipelien historia on kuitenkin paljon pidempi. Ensimmäinen moninpelattava tietokoneroolipeli lanseerattiin vuonna 1980, kun tekstipohjainen MUD (lyhenne sanoista multi-user dungeon) julkaistiin. MUD antoi nimen kokonaiselle pelien alagenrelle ja erilaisten mudien ympärillä on yhä oma alakulttuurinsa. Suuren yleisön tietoisuuteen verkkoroolipelit nousivat kuitenkin vasta kun peleihin lisättiin kauniit grafiikat ja internetyhteydet yleistyivät ja nopeutuivat.

Verkkoroolipelien kehittyessä pelimaailman merkitys on alkanut korostua. Pelimaailma on virtuaalinen tila, jonka tutkiminen ja asuttaminen on mielekästä ihan itsessäänkin, ilmankin pelimekaniikan määrittelemiä tehtäviä. Myös pelimaailmojen merkitys sosiaalisina tiloina on kasvanut: peleissä hahmot tapaavat kontaktejaan ja pelaajat pitävät pelin kautta yhteyttä ystäviinsä. Niinpä ero virtuaalimaailmoihin, jotka eivät tarjoa pelimekaniikkoja ja joita ei markkinoida roolipeleinä, on kaventunut. Virtuaalimaailmoissa, kuten Second Lifessa (2003) tai Entropia Universessa (2003), on mahdollista luoda itselleen hahmo ja roolipelata muiden osallistujien kanssa. Erona on, ettei virtuaalitilan rakentaja tarjoa valmiita toimintamalleja, ainoastaan leikkipaikan.

Virtuaalimaailmoissa roolipelaaminen on lähempänä pöytäroolipelaamista, sillä pelimaailma viritetään sosiaalisella sopimuksella muiden kanssa ja tapahtumia ajaa pelinjohtaja tai kokeneempi osallistuja. Kokemuspisteiden kerääminen ja levelöinti ei enää ole pelaamisen keskiössä.

Moninpelattavat roolipelit ovat selvästi nostaneet eläytyvän pelaamisen näkyvyyttä. Roolipelit onkin mahdollista nähdä peligenren sijaan pelaamisen tapana. Sen sijaan, että roolipelit määrittyvät sen mukaan millaisia numeerisia ominaisuuksia avatarilla on ja kuinka ne nousevat pelin edetessä, se on mahdollista nähdä tapana suhtautua pelin tarinamaailmaan ja pelaajan kontrolloivaan avatariin eläytyen. Tällöin nukkekodin ja lähiöelämän simulaatio The Sims (2000) on myös roolipeli – tai ainakin peliä on mahdollista roolipelata.

Esimerkkipelejä

World of Warcraft

Maailman suosituin moninpelattava fantasiamaailma, jolla on yli 11 miljoonaa pelaajaa. Peli vaatii omalle tietokoneelle asennettavan ohjelmiston ja verkkoyhteyden johonkin pelintekijän monista palvelimista.

Knights of the Old Republicin pelimekaniikka, kuten monien muidenkin tietokoneroolipelien, perustuu pöytäroolipelin järjestelmään. Tässä tapauksessa Dungeons & Dragonsin kolmannen laitoksen d20-sääntöihin. Kuva Wikipediasta.

Knights of the Old Republicin pelimekaniikka, kuten monien muidenkin tietokoneroolipelien, perustuu pöytäroolipelin järjestelmään. Tässä tapauksessa Dungeons & Dragonsin kolmannen laitoksen d20-sääntöihin. Kuva Wikipediasta.

Star Wars: Knights of the Old Republic

Tähtien Sota -elokuvien innoittama yksinpelattava konsolipeli, jossa pelataan jedi-ritaria. Pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat siihen, tuleeko hahmosta hyvä jedi vai paha sith.

Tehtäviä:

  1. Hahmon luominen on roolipeleissä keskeisessä roolissa, sillä peli koetaan hahmon kautta. Tutustu hahmon luomiseen katsomalla YouTubesta videoita hakusanoilla ”character creation” ja pelin nimi (vaikka ”city of heroes”, ”fallout” tai ”world of warcraft”). Näissä videoissa yleensä painopiste on hahmon ulkonäöllä. Hahmon pelimekaanisiin määritteisiin voi tutustua pöytäroolipelien hahmonluontisivujen kautta. Dungeons & Dragonsille on olemassa hahmonluontiohjelma, jota voi koekäyttää ilmaiseksi. Lataa se koneellesi ja kokeile millaisia hahmoja sillä voi rakentaa. Jos et halua asentaa koneellesi mitään, voit kokeilla myös Cyberpunk 2020 roolipelin hahmonluontia.
  2. Paras tapa tutustua verkkoroolipeliin on asentaa World of Warcraft ja pelata sitä muutama tunti. Mikäli se ei ole mahdollista, on hyväksyttävä, että kokonaiskuvan saaminen verkkoroolipelistä ei onnistu pienellä pistäytymisellä. Pelit ovat myös kohtuullisen monipuolisia – ja monimutkaisia. Sosiaalisilla kuvioilla ja maailman mytologialla on myös merkittävä rooli. Jonkinlaisen käsityksen pelin massiivisuudesta saa tutustumalla WoWWikiin, Wikipedian kaltaiseen tietolähteeseen, joka käsittelee vain ja ainoastaan World of Warcraftia. Esimerkiksi pelkästään WoWiin liittyviä fanisivustoja listaava sivu on vaikuttavan kokoinen. WoW Insider on helpommin lähestyttävä aihetta koskeva verkkosivusto, ikään kuin peliä käsittelevä uutis- ja aikakauslehti. Etsi näistä palveluista aloittelijalle suunnatut sivut. Kolmas vaihtoehto on kokeilla ilmaista verkkoroolipeliä, joka toimii selaimessa. Esimerkiksi RuneScape on sellainen (muita löytyy myös lukuisa joukko).

Lisälukemista:

Tietokoneroolipelien historiasta tarjoaa Matt Barton kattavan esittelyn teoksessaan Dungeons and Desktops: The History of Computer Role-Playing Games (2008). Pöytäroolipeleihin ja larppeihin voi tutustua tarkemmin Juhana Petterssonin Roolipelimanifestin (2005) avulla. Englanninkielisessä Wikipediassa on niin genreistä kuin yksittäisistä peleistäkin pitkiä katsauksia.

Mainokset

12 kommenttia so far
Jätä kommentti

”Roolipeleissä simuloidaan fantastista maailmaa.” – mitäs käännöskonetta tässä on käytetty?-)

Ja GTA sarjan pelejä en kyllä kehtaisi luetella roolipelit alaotsikon alla. GTA:t eivät ole roolipeliä nähnytkään. Jos pitäydyttäisiin siinä peruskäsitteessä, että roolipelissä on aina kyvyiltään/taidoiltaan kehittyvä hahmo/avatar. (Ja näin ei GTA:ssa ole)

kommentti Kirjoittanut Tuumi

Hm… Ehkä tuon maailmasimulaation voisi ilmaista vähän selkeämmin. 🙂 Pitää korjata kakkoskierroksella.

Mitä tulee GTA-sarjaan roolipeleinä, niin mikäli asiaa katsotaan tiukasti tietokoneroolipelien historiallisen kehityksen puitteissa, niin olen kyllä samaa mieltä. Olen kuitenkin yrittänyt puhua roolipeleistä laajemmin (siksi mukana myös tietokonepelien kehitykseen epäsuorasti valtavasti vaikuttaneet perinteiset pöytäroolipelit) ja tämän vähän laajemman roolipelaamisen sateevarjon alle GTA:kin putoaa.

kommentti Kirjoittanut Stenros

No jos GTA luokitellaan roolipeliksi, menisi samaan kategoriaan Mario, Pong ja shakki. Mariossa pelaajahan on itse Mario! Pongissa olet maila ja shakissa olet se pelaaja joka niitä nappeja siirtelee. Tutkitaan sitä asiaa vähän enemmän ennen kuin aletaan muille ”opettamaan”, eiks jeh?

Jos tehdään sivusto jonka tarkoitus on opettaa peleistä mitään tajuamattomille asioista, olisi ehkä asiallista kysyä asiaa sellaisilta jotka asiaa harrastavat vähän enemmän. Ei millään pahalla, mutta en usko että joku peliprofessori joka ei itse ole pelimiehiä ole kuitenkaan se ”ammattilainen”, joka asiasta tietää. Sivun idea on kyllä hyvä, mutta toteutus ontuu.

kommentti Kirjoittanut Roolipelaaja

Kyllä sitä hahmoa voi kehittää. Välillä ylänurkkaan ilmestyy laatikko jossa on mm. muskelien, lihavuuden, ajotaidon ja uintitaidon kehittyminen.
Olisin kaivannut vähän enemmän tietoa roolipeleistä (onko niissä kortteja?) mutta täällä on parempaa tietoa kuin wikipediassa, koska pysytään jotenkin paremmin asiassa =)

kommentti Kirjoittanut Henkilö

Teksti kontekstualisoi tietokoneroolipelejä laajempaan pelien viitekehykseen. Tietokoneilla pelatuissa roolipeleissä (jos nyt unohdetaan IRC-roolipelaaminen ja vastaavat) tämä käsitys on ollut historiallisesti varsin suppea (oleellisesti statistiikaltaan kehittyvä hahmo), mutta roolipelaaminen on mahdollista ymmärtää myös pelaamisen tapana. Tätä olen yrittänyt kommunikoida artikkelin loppupuolella:

”Roolipelit onkin mahdollista nähdä peligenren sijaan pelaamisen tapana. Sen sijaan, että roolipelit määrittyvät sen mukaan millaisia numeerisia ominaisuuksia avatarilla on ja kuinka ne nousevat pelin edetessä, se on mahdollista nähdä tapana suhtautua pelin tarinamaailmaan ja pelaajan kontrolloivaan avatariin eläytyen.”

Koska perinteisesti tietokonepelihin liittyen näkökulma on ollut rajatumpi, olen pääasiassa pitäytynyt siinä. Tietokoneroolipeleihin vasta tutustuvalle nämä historialliset jaottelut eivät kuitenkaan ole tutut ja niiden hahmottaminen yleisemmin roolipelien osana voi olla hedelmällistä.

Mitä tulee Marioon, Pongiin ja shakkiin, niin on toki totta, että niitäkin on mahdollista roolipelata jos todella yrittää. GTA eroaa niistä kuitenkin siinä, että sen hiekkalaatikkomaailma tukee roolipelaavampaa otetta tavalla, jota vaikkapa shakki ei tee.

kommentti Kirjoittanut Stenros

Eli kehitit uuden määritelmän mitä roolipelit ovat. Ei siinä mitään, mutta jos joku menee sanomaan kavereilleen ”roolipelasin eilen Marion läpi”, olisi nauru herkässä. Jos artikkelin tarkoitus on opettaa mikä roolipeli on, kannattaisi pysyä siinä perinteisemmässä tavassa selittää mikä roolipeli on. Tietokoneroolipelin ideanahan on useimmiten luoda tavallinen roolipeli tietokoneen ruudulla ja yksin (tai muiden kanssa) pelattavana. Roolipelejä toki on tuhansia erilaisia ja itse määritys mikä tietokonepeli on tai ei ole roolipeli on hankala määrittää jo muuttamatta määritystä.

Teksti on kuitenkin tarkoitettu niille, joille termi roolipeli on jotain aivan uutta, joten en lähtisi määrittelemään sitä sanaa uudella tavalla kun vanhakin tapa kyllä kelpaa melkein kaikille. KoTR on mahtava esimerkki tietokoneroolipelistä ja WoW MMORPG:stä, mutta että pysyisi konseptit selvänä, ei GTA oikeen sovi samaan ryhmään. Jos haluat määrittää roolipelit uudelleen, kirjoita siitä toinen artikkeli, mutta pidetään asiat yksinkertaisina kun opetetaan uutta asiaa. 😉

kommentti Kirjoittanut Roolipelaaja

Kirjoitus heijastaa viimeaikaista roolipelitutkimusta (kts. vaikkapa http://journalofroleplaying.org/ ). Kiitos kuitenkin palautteesta. Kakkosversiossa tulen selkeyttämään käsityseroja perinteisen tietokoneroolipeligenren määrittelyn ja laajemman roolipelejä käsittelevän pelitutkimuksen ymmärryksen välillä.

kommentti Kirjoittanut Stenros

Vitelin Jarmo (on varmaan tuttu 😉 – terkkuja! ) tykkää aina tarjota wikipediaa kursseilla – joten vedetäänpä tähänkin 🙂

http://en.wikipedia.org/wiki/Role-playing_game_(video_games)

Ko. genren määrittelystä osa pätee kyllä GTA:han (ja vastaaviin) siltä osin, että tosiaan pelataan hahmoa, ei itseään ja suoritetaan tehtäviä jotka johtavat pelin ”voittoon”.

Mutta..

A key feature of the genre is that characters grow in power and abilities, and characters are typically designed by the player.”

En kyllä edelleenkään laske sitä, että pelaaja saa uusia aseita, hahmon kehittymiseksi. Visa vis – GTA ei ole roolipeli.

kommentti Kirjoittanut Tuumi

Uudemmissa GTA-peleissä, tarkemmin ottaen siis noin San Andreaksesta eteenpäin, hahmon taidot (ajoneuvojen käsittely, aseiden käsittely) ja jopa habitus (lihavuus, lihaksikkuus, yleiskunto) muuttuvat pelin edetessä pelaajan valintojen ja pelaamisen mukaan. Jälkimmäisiin voi esimerkiksi vaikuttaa treenaamalla ja syömällä.

kommentti Kirjoittanut Jontte

Huomauttaisin, että kyllähän GTA-peleissä (varsinkin San Andreasissa) hahmo kasvaa ”in power and abilities”; rahaa, ajoneuvoja ja erilaisia mutkia kertyy syntinen määrä ja näillä työkaluilla on sitten helpompaa aiheuttaa lisää kaaosta. San Andreasissahan on vielä juoksu/uintitaidotkin erillisellä mittarilla.

Näkyyhän se pelin progressiostakin: alussa pistetään lihoiksi ehkä yksittäinen tai muutama jengiläinen ja loppupuolella matsataan sitten armeijaa ja SWAT-joukkuetta vastaan. Ihan samalla tavallahan perinteisessä fantsuroolissa ensin pistetään rottia nippuun viemäreissä ja lopussa lätkytetään jättimäisiä lohikäärmeitä.

Ei roolipeli voi määrittyä vain siten, että on jokin joukko jotain tarkkoja (pelaajalle näkyviä) numeroarvoja jotka sitten kasvavat pelin kuluessa.

kommentti Kirjoittanut Soiha

Itsekin olen peliharrastajana ja tutkijana (en kuitenkaan pelitutkijana) kyllä sitä vastaan, että GTA ilman kritiikkiä luetaan roolipelien joukkoon. Eikö tuon yhden kohdan voisi muotoilla vaikka näin:

”Esimerkiksi Grand Theft Auto: San Andreas (2004) – joka ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole kuitenkaan roolipeli – tarjoaa pelaajalle kokonaisen fiktiivisen kaupungin leikkikentäkseen – joskin pelaajahahmo on aina sama jengiläinen.”

kommentti Kirjoittanut Marko Susimetsä

Vielä lisätäkseni: GTA:n voisi kyllä siirtää melkein tuonne räiskintäpelien puolelle muutenkin. Ei se kuitenkaan ole kovin paljon erilainen verrattuna esim. Crysis-peliin, jossa myös on tietynlainen hiekkalaatikkotyyppinen pelimaailma. Ja Crysis ei missään nimessä ole roolipeli.

kommentti Kirjoittanut Marko Susimetsä




Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



%d bloggers like this: